Joulukuusen jatkokäyttö

Joulukuusi hyötykäyttöön


Joulukuusi on kaunis ja perinteinen joulunkoristus, ja joka vuosi niitä neulasia löytyy vielä juhannuksenakin. Silti se on vaan pakko hommata. Niin tehdään mekin. Ja onhan se kaunis!

Joulukuusen hyötykäyttö


Viime vuonna aloin pohtia, josko joulukuusta voisi hyödyntää myöhemminkin. Tuntui niin turhalta heittää kokonainen puu pois. Keräsin silloin neulasia, ja vein ne ulos pallotuijien alle, ajattelin että parantavat siinä maata. Ihmetys kesällä oli iso, kun huomasin, että paikassa johon kippasin neulaset ei juurikaan kasvanut rikkaruohoja. Ei edes rönsyleinikkiä! 

Nyt jouluna mietin, että voisiko kesän ihme johtua neulasista, ja ajattelin että tänä vuonna testataan ja lisäksi käytetään ihan koko puu. Tuumasta toimeen. Kun loppiainen oli ja meni, annettiin kuusen kuivua paikalleen niin, että neulaset alkoivat tippua. Tiukka ote rungosta, nosto ja pamautus lattiaan, niin siinä ne sitten olivat; neulaset kasassa. 

Kuusen runko sahattiin ihan perus kuviosahalla. Ensin oksat poikki, ja sitten runko pätkiksi ja kuivumaan. Kyllä niillä yhden kerran takan lämmittää. Kun runko oli pätkitty ja viety pois, jäi lattialle aarre: neulaset.

joulukuusen neulaset

Pahvinpalanen ja lattialasta avuksi, ja neulaset muovikassiin. Yhdestä isosta kuusesta tuli täysi muovikassillinen neulasia. Oli tarkoitus viedä neulaset istutukseen havujen alle, mutta lumipyry yllätti puutarhurin, ja nyt neulaset odottavat kevättä. Tai lumien sulamista. Suomessa kun ei nykyään nämä kaksi tapahdu välttämättä enää samaan aikaan.

Joulukuusen neulaset kasaan


Neulaset puutarhaan


Keväällä siis neulaset puutarhaan, ja jännityksellä seuraamaan kuinka se vaikuttaa rikkaruohojen kasvuun!



Kommentit

  1. Sinulla on hauska tapa tarinoida! Luin kaikki aiemmatkin postauksesi samalta istumalta ja sain monet naurut. Tänne pitää palata myöhemminkin. Harmi kun ensimmäisissä postauksissa ei näkynyt kuvia. Jäin vähän miettimään, mitä kuusi-paralle tapahtui teinien käsissä :D
    Veikkaan tarhatyräkkisi porhaltavan keväällä kasvuun ja lähtevän maistelemaan naapurikasvinkin multatilaa. Meillä sitä kasvoi edellisen asukkaan jäljiltä kahdessa superkuivassa ja paahteisessa kohdassa ja meni pari kesää saada kasvusto seinän vierestä lannistettua. Suuren siperianpihdan alla olen antanut niiden olla, sillä paikalla ei pärjää kunnolla edes rikkaruohot. On se sitkeä sissi!
    Joulukuusi on hyvinkin käyttökelpoinen koristekäytön jälkeenkin. Minä katkon sen oksat kokonaisina alppiruusujen aurinkosuojiksi ja neulaset saavat varista kevään mittaan niille sijoilleen. Oksanrangat tungen hakettimen läpi ja kippaan hakkeen happaman maan kasveille katteeksi. Meillä kun on kaksi alle kouluikäistä lasta ja pitkäkarvainen koira, niin ei viitsi päästää sisällä kuusta ihan noin kuivaksi. Neulasia kun löytyy nurkista vielä juhannuksenakin, vaikka kuusi olisi viskattu pihalle loppiaisena :D
    Jatka vain puutarhurointia! Olet oppinut jo paljon asioita ja kokemuksen karttuessa into vain kasvaa. Ehkäpä ensi kesänä esittelet jo komeasti kukkivia daalioita ja peuroilta säästyneitä kasveja :) Mukavaa tammikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, loistavia joulukuusi-ideoita ensi vuodeksi, kyllä taas perhe ilahtuu kun saa osallistua :D
      Tarhatyräkillä on lääniä tuossa kasvaa, mutta täytyy olla tarkkana etten ole sen kanssa joskus tulevaisuudessa pulassa. Nyt eletään vielä vaihetta "jippii, joku kasvaa!" :D

      Mukavaa kevään odotusta myös sinulle! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maljaköynnöksen talvehtiminen

Tarhatyräkki - Euphorbia cyparissias

Munankuoria ja kahvinporoja - lehtokotiloille kyytiä ja kasveille lannoitusta